Suomen suurimpiin metsänomistajiin lukeutuva Finsilva Oyj investoi metsänhoitoon ja luontopääoman hoitamiseen vuonna 2024 yli viidenneksen puukaupan liikevaihdostaan. Investointi on pinta-alayksikköä kohti 2–3 kertaa enemmän kuin yksityismetsissä keskimäärin. Korkeat investoinnit metsänhoitoon ovat taloudellisesti kannattavia, minkä lisäksi ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja tukevat työllisyyttä. Toimenpiteet keskittyvät Finsilvan ydinalueille Etelä- ja Keski-Suomeen.

 

Vuonna 2023 Finsilvan toteutuneet investoinnit metsänhoitoon olivat n. 6 miljoonaa euroa. Vuodelle 2024 budjetoidut investoinnit ovat samassa kokoluokassa. Investoinneilla toteutetaan maanmuokkaukseen, metsänviljelyyn, nuoren metsän hoitoon, luonnonhoitoon ja esimerkiksi metsätiestön kunnossapitoon liittyviä toimenpiteitä.

 

– Olemme aktiivinen metsänhoitaja ja metsätalouden kehittäjä, jonka satsaukset metsänhoitoon ovat olleet korkealla tasolla koko olemassaolomme ajan. Talouden näkökulmasta metsä on meidän tuotantokoneistomme ja tärkein osa luontopääomaamme, joten on tärkeää pitää sen kunnosta hyvä huoli, Finsilvan toimitusjohtaja Juha Hakkarainen perustelee.

 

Hakkarainen huomauttaa, että metsänhoidon investoinnit ovat taloudellisesti kannattavia siitäkin huolimatta, että Finsilva ei ole oikeutettu yksityismetsänomistajien käytössä oleviin tukiin, kuten aiempiin Kemera- ja nykyisiin Metka-tukiin.

 

– Esimerkiksi ajoissa tehty nuoren metsän hoito lisää ensiharvennuskertymää melkein kaksinkertaiseksi samalla kun korjuukustannukset puolittuvat. Taimikonhoidon avulla ensimmäiset kaupalliset korjuut voidaan tehdä aikaisemmin ja jo ensiharvennusvaiheessa saadaan enemmän laadukasta ainespuuta. Varhaisen vaiheen hoitotyöt kerryttävät arvokasta ainespuuta ja tuottoa koko kiertoajan kuluessa. Tämä kaikki näkyy suoraan kannattavuudessa, Hakkarainen havainnollistaa.

 

Lisää monimuotoisuutta metsään ja työtä maaseudulle

 

Kilpailukykyinen metsätalous edellyttää, että samalla kun metsänhoito, harvennushakkuut ja puuntuotanto optimoidaan, huomioidaan myös luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutoksen torjuminen. Sama koskee sosiaalista kestävyyttä. Vastuullisesti toimiminen on arvo jo itsessään, mutta toimialaa kehittämällä Finsilva haluaa myös luoda liiketoimintaa näistä panostuksista.

 

– Merkittävien satsausten ansiosta Finsilva voi tehdä tavoitteellista ja aktiivista metsänhoitoa, jossa huomioidaan myös metsän monimuotoisuutta lisäävät toimenpiteet. Säästöpuuryhmät, suojatiheiköt, tekopökkelöt, ennallistaminen ja vesistöjen suojavyöhykkeet ovat esimerkkejä toimista, jotka lisäävät metsien monimuotoisuutta, Hakkarainen sanoo.

 

– Investoinnit vastuulliseen metsätalouteen ovat kannattavia ei pelkästään metsänomistajan, vaan myös koko yhteiskunnan näkökulmasta. Finsilvan metsänhoidon investoinnit esimerkiksi työllistävät vuosittain noin 60 henkilötyövuoden edestä, Hakkarainen kertoo.

 

Lisätiedot:

https://www.finsilva.fi/tiedote/investoinnit-vastuulliseen-ja-kestavaan-metsatalouteen-ovat-kannattavia-metsanomistajille-ja-yhteiskunnalle/

toimitusjohtaja Juha Hakkarainen, Finsilva Oyj
juha.hakkarainen@finsilva.fi

 

Metsä- ja luontopääomayhtiö Finsilva Oyj on yksi Euroopan suurimmista yksityisistä ja itsenäisistä metsänomistajista. Finsilva omistaa noin 130 000 hehtaaria hyvin hoidettua suomalaista metsää. Yhdistämme ympäristöarvot ja markkinatalouden laittamalla luontopääoman tuottamaan kestävällä ja kannattavalla tavalla. Liiketoimintamme ytimen muodostavat metsätalous, uusiutuva energia ja kiinteistöjalostus. Kehitämme uusia metsä- ja maankäytön muotoja, jotka perustuvat ihmisen ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Yhtiön vuoden 2022 liikevaihto oli 27,3 milj. euroa, ja sen omistavat Dasoksen metsärahastot ja Metsärahasto II Ky (Ilmarinen). http://www.finsilva.fi