Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on solminut yhteistyösopimuksen kotimaisen, kestävään metsätalouteen ja luontopääomaan erikoistuneen sijoitusyhtiö Dasos Capitalin kanssa kymmenen aurinkovoimapuiston toteuttamisesta Viroon. Viiden ensimmäisen aurinkovoimapuiston kokonaiskapasiteetti on arviolta 500 megawattia.

Nyt sovitut yhteistyöhankkeet ovat alkuvaiheessa eivätkä vielä lukeudu OX2:n hankeportfolioon. Viiden ensimmäisen aurinkovoimapuiston arvioitu vuosittainen energiantuotanto on noin 500 gigawattituntia, joka vastaa 100 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous).

OX2 vastaa hankkeiden luvituksesta, teknisestä suunnittelusta ja rakentamisesta.

“Meillä on ilo aloittaa yhteistyö Dasos Capitalin kanssa Suomen lisäksi nyt myös Virossa. On hienoa päästä parantamaan Baltian alueen energiaomavaraisuutta yhteistyöhankkeillamme aurinkovoiman saralla”, sanoo OX2 Suomen ja Baltian aurinkovoiman liiketoimintajohtaja Saku-Matti Mäki.

“Ruotsissa, Suomessa ja muissa Euroopan maissa kerryttämämme laajan kokemuksen ansiosta meillä on erinomainen osaaminen laajamittaisten uusiutuvan energian hankkeiden toteuttamiseen. Pääsemme nyt hyödyntämään kokemustamme aurinkovoimapuistojen kehittämisestä myös Virossa”, sanoo OX2 Viron projektipäällikkö Hedi Konrad.

OX2:n ja Dasos Capitalin aurinkovoimahankkeissa tavoite on saada rakentamisen investointipäätös viidelle ensimmäiselle hankkeelle vuosien 2024–2025 aikana.

“Haluamme lisätä uusiutuvan energian investointimahdollisuuksia eri puolilla Eurooppaa. Samalla luomme merkittävää arvoa sijoittajillemme. Olemme iloisia päästessämme edistämään puhtaan energian tuotantoa Virossa yhteistyössä alan johtavan toimijan kanssa. Näemme merkittäviä mahdollisuuksia uusituvan energian hankkeiden rakentamisessa hallinnoimillamme maa-alueilla”, sanoo Dasos Capitalin Senior Partner Sami Veijalainen.

OX2 on toiminut Virossa vuodesta 2022, ja sillä on suunnitteilla 665 megawatin edestä tuulivoimaa maahan. Yhtiö on hiljattain avannut toimipisteen Tallinnan Fahle Business Centeriin.

Aurinkovoimaa OX2 on kehittänyt vuodesta 2018 ja sillä on Euroopassa suunnitteilla ja rakenteilla yhteensä yli 4 gigawatin edestä aurinkovoimahankkeita. OX2 toimii aurinkovoiman arvoketjun kaikissa vaiheissa. Yhtiö vastaa hankkeiden rahoituksesta, luvituksesta, rakentamisesta ja myynnistä sekä valmiiden aurinkovoimapuistojen teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.

Dasos Capital lyhyesti:

Dasos Capital Oy on suomalaisomisteinen, itsenäinen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja (AIFM). Se toimii sijoitusneuvojana pääomarahastoille, jotka sijoittavat kestäviin metsäkiinteistöihin ja luontopääomaan. Yhtiön hallinnoima maa-alue on kokonaisuudessaan 270 000 hehtaaria ja varallisuuden arvo on 1,4 miljardia euroa.

 Yhteyshenkilöt:

Saku-Matti Mäki, OX2 Suomen ja Baltian aurinkovoiman liiketoimintajohtaja, +358 40 752 7045, saku-matti.maki@ox2.com

Sami Veijalainen, Dasos Capital Oy:n Senior Partner, +358 40 516 5794, sami.veijalainen@dasos.fi